Vuosi sitten Riksgränseniltä alkaneella vaelluksella yksi reittivaihtoehto olisi ollut kääntyä Stuor-Kärpelin kohdalta Hoiganvaggiin. Silloin otimme varman päälle ja jatkoimme merkittyä reittiä eteenpäin. Tämän syksyn reissulla tavoitteina oli mielen rentoutumisen lisäksi käydä katsomassa Sjangelin kaivosaluetta ja kävellä Hoiganvaggin läpi. Takana oli työntäyteinen kesä lomakodilla, joten viikon kävely tuntureilla tulisi varmasti tarpeeseen.

Pääsin matkaan Oulusta keskiviikkona 16.8. illan hämärtyessä. Auton keula kohti Abiskoa, suunnitelmana löytää sopiva yöpymispaikka Ruotsin puolella tien varresta ja jatkaa torstaina matkaa. Nopea kuvauspysähdys oli tehtävä Kamlungen kohdalla, josta avautui hieno näkymä Kalixjoelle. Räktforsin kohdalla oli sopiva levike, johon saattoi pysäköidä keula joelle päin. Unten maille.

1. päivä: Katterat – Hunddalen (9 km)

Herätys ja auton keula kohti Kiirunaa, jossa sai pitää taukoa, sillä junan lähtöön Abiskosta oli vielä reilusti aikaa. En ollut ottanut etukäteen selvää, olisiko Kiirunassa Max-ketjun ravintolaa. No, ei ollut. Oli siis tyytyminen Frassen pikaruokatarjontaan. Kaupungilla kävellessäni kävi ilmi, että Kiirunan vanhaa rautatieasemaa ja Järnvägshotelletia oltiin purkamassa. Palanen Ruotsin rautatiehistoriaa katoaa taas. Kun lähdin jatkamaan matkaa kohti Abiskoa, jouduin paikalliseen liikenneruuhkaan.

  

Abiskossa pysäköin auton Abisko Turiststationin taakse. Kengät jalkaan, rinkka ulos ja odottelemaan junaa. Aikatalunäytöstä selvisi, että odotteluaikaa olikin puolisen tuntia enemmän kuin aikataulussa. Syyksi ilmoitettiin ratatyöt, joiden takia Narvikista tuleva juna oli useamman tunnin myöhässä. Sitä olikin odottamassa useita Fjällräven Classic -tapahtumaan osallistuneita vaeltajia. Viimein pääsin junaan ja kohti Katteratin asemaa. Illaksi lupailtu vesisade näytti samalla ensimmäisiä merkkejään.

Huoltotie Hunddalenin padolle lähtee Katteratin asemalta. Tie nousee jonkun verran, mutta nousun jälkeen on tasaisempaa maastoa käveltävänä Hunddaleniin saakka. Pystytin teltan kilometrin päähän padolta ja lähdin vielä illan hämärtyessä etsimään Hunddalshyttan sijaintia. Sieltä se löytyi, eikä pihamaalta avautuva näkymä jättänyt kylmäksi.

 

2. päivä: Hunddalen – Rimsocohkka (13 km)

Aamulla pilviverho repeili ja aurinko pilkisteli lupaavasti pilvien rei’istä. Oli siis hyvä lähteä nousemaan rinnettä ylöspäin aamupuuron syönnin ja teltan pakkaamisen jälkeen. Kello kävi yhdeksää aamulla, kun nostin rinkan selkään. Porot tulivat ihmettelemään satunnaista kulkijaa, jatkaen matkaansa. Joen pääsi ylittämään helposti padon alapuolelta, eikä vettä ollut kuin pienen ohivirtauksen verran. Loput vedestä ohjattiin maanalaista tunnelia pitkin kauempana sijaitsevalle voimalaitokselle.

 

Hunddalselvan ylityksen jälkeen alkoi kiipeäminen ylöspäin. Pilvipoutainen sää teki ylös kävelemisen helpoksi, kun aurinko ei ollut lämmittämässä lisää. Polku oli hyvin merkitty ja näkyvillä. Ylhäällä vastaan tulivat ensimmäiset lumen peittämät kohdat, joita tällä reissulla tulisi riittämään. Lunta oli huomattavasti enemmän kuin vuotta aiemmin.

Laaksossa eteneminen oli vaivatonta ja ennen pitkää Oallajohka ja Kvilebun autiotupa alkoivat näkyä edessäpäin.

Alas kävelemisen ja Oallajohkan kahluuylityksen jälkeen pääsin Kvilebun pihapiiriin luonastauolle. Aikaa oli kulunut kuutisen tuntia lähdöstä, joten oli jo hyvä aika syödä jotain. Pilvet kaikkosivat ja aurinko lämmitti sen verran, että raikas tuulenvire ei kylmettänyt liikaa.

Oli kuitenkin aika jatkaa matkaa, jotta ehtisin suunnittelemalleni yöpymispaikalle. Rinkka selkään ja eteenpäin. Puolentoista tunnin etenemisen jälkeen Oallavaggin päässä aukeni näkymä Seallajavrille.

Jatkoin matkaa kohti Rimsocohkkan putouksia. Ohitin matkalla poronhoitajien Oallabuksi nimetyn mökin. Perillä ei ollut pulaa pienistä kavereista, joita sai olla nyppimässä pois teemukista jatkuvasti. Trangiasta nouseva hiilidioksidi oli erityisen kiinnostavaa. Miten olisi jälkiruokana paistetut hyttyset?

 

3. päivä: Rimsocohkka – Valfojåkka (13 km)

Kello ei ollut kahdeksaakaan, kun kömmin edellisiltana makuupussin lämpöön. Ei tarvinnut ihmetellä, tuleeko uni vai ei. Hyvin nukutun yön jälkeen raottelin silmiäni seitsemän aikoihin. Ulkona oli kuiva sää, ja aamupuuron sai keitellä kaikiessa rauhassa, jos ympärillä lentävää hyttysparvea ei ottanut huomioon. Alkoi matka kohti Unna Allakasta ja Ruotsia.

Tunturialueen lyhyen kesän kukat olivat paikoitellen kauneimmillaan. Polun varrella on eräs mökki. Sen lähistöllä sijaitsee huussi, jossa vaikuttaa olevan jatkuvat avointen ovien päivät.

Sealggajohkan ylittävää riippusiltaa olis ilmeisesti korjailtu viime kesän jälkeen. En kuitenkaan ylittänyt jokea ja kiertänyt Cunojavrihyttan kautta, vaan lähdin kiertämään sen tarkoituksena oikaista hieman. Oikoreitti oli kulkukelpoinen, vaikka kulkikin melko vetisen alueen läpi. Löysin myös ensimmäiset kypsät juolukat ja variksenmarjat. Järven rantaa käveltyäni pääsin tutulle hiekkarannalle. Aloin lähestymään Norjan ja Ruotsin rajaa.

Unna Allakasta lähestyessäni löysin ensimmäiset hillat. Näin korkealla ne olivat kuitenkin vielä raakoja. Fjällstugan pihapiirissä oli sopiva lounastauko.

Unna Allakkaan jälkeen alkoi nousu kohti Sjangelia ja tiedossa oli päivän jalkojenpesuoperaatio Ruovvsokjohkan ylityksen muodossa. Vaikka vesi on hyytävän kylmää, on siinä kahlaaminen varsin virkistävää ja tekee hyvää jaloille.

Olin jo aiemmin päättänyt käydä tutkimassa Sjangelin aluetta hieman tarkemmin. Viitta reitillä osoitti kohti Sjangelin kaivostyöläisten asunnon jäänteitä. Siellä se oli, eikä ainakaan maisemasta voinut valittaa. Vuonna 1991 näkymä sisälle on ollut tällainen: http://kmb.raa.se/cocoon/bild/show-image.html?id=16001000031864

Jatkoin lähemmäksi kaivosta ja kohti Sjangelijärveä. Yksi kivitalo on entisöity 1980-luvulla. Kaivoksessa on ollut toimintaa viimeksi 1800-luvun puolivälissä, jolloin malmin louhinta on ollut käsityötä. Hieman erilaista puuhaa kuin nykyisin.

Matka jatkui ylöspäin, yli kilometrin korkeuteen. Tavoitteena oli päästä leiriytymään lähelle Valfåjokkan autiotupaa. Samoille teltansijoille kuin vuosi sitten.

Matkalla ei vielä olllut näkynyt paljon reitille osuneita lumisia kohtia, mutta nyt tuli niiden vuoro. Pääsin kuin pääsikin suunniteltuun kohtaan, johon teltan sai pystyttää. Se oli jo onneksi lumeton ja kuiva.

4. päivä: Valfojåkka – Stuor-Kärpel (10 km)

Sunnuntaipäivä alkoi aurinkoisessa säässä. Hyttysistä ei ollut enää kiusaksi asti tällä korkeudella. Ylitin joen hieman ennen autiotupaa kohdassa, jossa jokin on leveimmillään. Ylitys piti tehdä kahlaamalla, mutta näin sain vältettyä riskin syvästä vedestä myöhemmin. Eteneminen järven itäpuolella oli vaativampaa kuin merkityllä reitillä ja kiipeily ylös-alas vei jokin verran aikaa. Kerran harjoittelin tasapainoilua liukkaalla kalliolla vedenrajassa. Melkein kastuin, mutta vain melkein. Porojen polkuja seuraamalla pääsi melko hyvin eteenpäin.

Aurinkoinen päivä jatkui ja matka sujui leppoisasti. T-paita oli sopiva valinta tämän päivän vaatetukseksi. Vihertävän sävyn saava, mutta kirkas vesi tuo oman tunnelmansa vuoristossa kävelemiseen.

 

Järven 1016 kohdalla edessä oli reissun suurin ylitettävä lumialue. Seuraava tuli vastaan vähän matkan päässä.

Kiipeilyn ja kävelemisen jälkeen näkyviin ilmestyio Dossagemjávri ja Stuor-Kärpelin autiotupa. Kello oli vasta viisi iltapäivällä, mutta takaa tulevien sadepilvien takia päätin leiriytyä tähän. Paikalle ilmestyi nuori ruotsalaispariskunta, jonka kanssa vaihdoimme kuulumiset. Vaikka nuo tuvat on tarkoitettu yöpymiseen vain hätätilanteissa, he majoittuivat tupaan ja ihmettelivät, että halusin yöpyä teltassa.

5. päivä: Stuor-Kärpel – Vuolip Duvrras (10 km)

Yöllä sai kuunnella sateen ropinaa teltassa. Vielä aamullakin tihhutteli vettä, eikä niin ollen ollut mittään kiirettä pakata tavaroita. Näytti siltä, että pilviverho ehkä kevenee hieman, joten odottelin. Ja odotus palkittiin. Rinkan sai pakattua kuivassa, joskin koleassa säässä. Tehtävänä oli etsiä mahdollisen Hoiganvaggiin suuntaavan polun alku. Se löytyi ja jatkui eteenpäin pääosin porojen käyttäminä polkuina. Suunta oli kuitenkin oikea.

Jonkun matkaa kevätyäni löysin polulta pullon. Muovipullo oli silminnähden pullistunut ja siinä oli metallinen Fanta-korkki. Avasin sen ja haistoin. Pontikkaa, tai ainakin joskus oli ollut. Otin todistuskappaleen mukaan, luontoon tuo ei ainakaan kuulunut. Samoin löysin yhden muovikassin rippeet, jotka keräsin pois.

Muuten päivä kului mukavasti.Huomasin, etten ollut laaksossa yksin, kun vihreä teltta ilmestyi näköpiiriin.  Lounastaukoa pidin tuulensuojassa, kun pilvi tuli takaapäin ja näkyvyys pieneni muutamaan metriin. Jonkun ajan päästä selkeytyi sen verran, että matkan jatkaminen oli mahdollista. Ylitin vedenjakajan ja kävin tutkimassa renvaktarstugan pihapiiriä. Illalla pystytin teltan Vuolip Duvvrasin rinteelle, kun jälleen yksi pilvi lähestyi tulosuunnasta. Kengät ja sukat sai ottaa pois päivän aikana useampaan kertaan.

6. päivä: Vuolip Duvrras – Kamajåkka  (11 km)

Aamulla lähdin liikenteeseen kahdeksan aikaan sateisessa säässä. Aavistelin, että pian olisi tulossa kahluuylitys, mikä ei juuri liikkeelle lähdettyä erityisemmin innostanut. Vaikka matalaa kohtaa yritti etsiä, ei auttanut muu kuin heittää kengät kaulaan. Loput matkasta Hoiganjohkalle asti olikin varsin leppoisaa kenkäilyä. Vesiputouksen tietämiltä löytyivät ensimmäiset kypsät mustikat!

Kävin tutkimassa seuraavan poromökin ympäristöä. Riippusilta oli nähnyt parhaat päivänsä, eikä sitä oltu nähty tarpeelliseksi kunnostaa. Hieman mökin jälkeen löytyi pieni suo, jossa oli kuin olikin kypsiä hilloja. Nam nam. Yksi reissun haastavimmista osuuksista alkoi, kun lähdin kävelemään rinteeseen johtavaa polkua pitkin. Rinne on yllättävän jyrkkä ja jossain vaiheessa polku katoaa kokonaan. Kannattaa kävellä reilusti ylempää, vaikka joutuukin nousemaan ylös. Sieltä todennäköisesti löytyy hyvin maastosta erottuva polku.

Lopulta löysin leveän polun ja pääsin laskeutumaan Kamajåkkan rantaan, jossa pidin myöhäisen lounastauon. Kello oli jo viisi. Aamun sateisuuden vuoksi olin laittanut sadehousut jalkaan. Tulos näkyi nyt, kun päivän käveltyäni otin ne pois. Alla olleet ulkoiluhousut olivat läpimärät. Onneksi tuulesta huolimatta ei ollut kylmä, vaan housut kuivuivat nopeasti ruokaa laittaessa ja puuhastellessa.

 

Kävelin jonkun matkaa Kamajåkkan rantaa ja pystytin teltan hyvissä ajoin ennen Abiskon kansallispuiston rajaa. Kävin vielä pienellä kävelyllä puiston rajalla ilman kantamuksia.

7. päivä: Kamajåkka – Abisko  (16 km)

Päivä oli helpohkoa kävelyä Abiskojauren kautta Abiskoon. Aikaisemmat päivät tuntuivat jaloissa, mutta mahdollinen sauna illalla piti liikkeellä. Jos viikon olikin nähnyt vain satunnaisia ihmisiä, niin nyt heitä tuli vastaan kuin liukuhihnalta. Kungsledenin liikenneruuhkat ovat nähtävissä myös poluilla, jotka ovat monin paikoin pahasti kuluneet ja kivikkoisia.

Silti aivan Kungsledenin vierestä löytyi hyvä määrä hilloja, joita kukaan ei ollut käynyt syömässä. Kiireellä kävellessä ne olisivatkin jääneet huomaamatta.

Hieman ennen Nissonjohkaa olevalla taukopaikalla oli melkoisesti vettä. Kohta syykin selvisi: itse joen uoma oli lähestulkoon kuiva.

Abiskossa pääsikin sitten käymään kaupassa ja saunomaan. Fjällstationin hostelliasukkaiden ja telttailijoiden käytössä oleva sauna oli tosin mallia ruotsalainen – liian kuuma siellä ei päässyt tulemaan.

Kaiken kaikkiaan takana oli hieno viikko. Se oli tähän mennessä pisin yksinvaellus, joka tulee saamaan jatkoa. Porukalla liikkumisessa on omat etunsa, mutta niin on yksin kulkiessakin. Voi kävellä oman mielensä mukaan, eikä tarvitse olla etsimässä muita mukaan. Toki täytyy olla varovainen sen suhteen, ettei suurempia kommelluksia satu matkalla.